Hevoskasvattaja Pirjo Tikkalalle suomenhevoset ovat kaikki kaikessa. Siksi hän jatkaa jalostus- ja kasvatustyötä vielä 77-vuotiaana.
”Suomenhevosten luonne on niin mahtava, niistä saa aina hyvän kaverin. Ne ovat kaikin puolin kunnon hevosia”, sanoo Pirjo.
Pirjon talli on Laihialla, aivan lapsuudenkodin lähellä. Siellä syntyi aikanaan pienen Pirjon hevosrakkaus.
Nykyisin Pirjolla on kuusi hevosta, jotka hän hoitaa yhdessä puolisonsa Olli Antilan kanssa. Olli myös valmentaa, ja yhdessä käydään raveissa.
Pitkään toiminut, hyvin menestynyt suomenhevoskasvattaja on jo monta kertaa ajatellut lopettaa kasvatustyön, mutta aina on rakkaus suomenhevosiin voittanut.
Tallissa on varsa mukaanlukien nyt kuusi hevosta.
”Siinä on yksi kimppahevonen. Yksi meidän vanha ravuri on meillä hoidossa.”
Hevosrakkaus jo lapsuudesta
”Jo pienenä olin paljon tallissa, sieltä minut löydettiin. Olin myös usein isän mukana metsätöissä, siihen aikaanhan ne tehtiin hevosella”, toteaa vuonna 1948 syntynyt Pirjo Tikkala.
Lapsuudenkodissa oli kolme hevosta – kunnes tuli koneiden aika.
”Vanhuuttaan hevoset sitten piti panna pois, ja traktori tuli niiden tilalle. Yksi lemmikkitamma silloin jäi.”
Pirjo myös ratsasti pikkutyttönä serkkunsa kanssa.
”Sedän luona oli hevonen, jonka nimi oli Tähti. Sillä sain myös ajaa, ja kyllä ajoinkin aamusta iltaan.”
Pirjo kävi ammattikoulun ja meni kauppaan töihin. Sittemmin hän siirtyi VR:lle junaemännäksi, ja teki siinä työssä 30 vuoden työuran. Mutta hevoset ovat olleet elämässä mukana koko aikuisuuden.
”Ostin ensimmäisen oman hevosen vuonna 1976. Se oli Uskon-Viiri. ”
Pirjolla oli silloin oma talo, mutta ei tallia, joten hevonen oli alkuun Pirjon vanhempien tilalla, jossa edelleen oli lehmiä ja myös talli. Vanhempien tila on vain kilometrin päässä Pirjon kodista.
Sittemmin tallikin rakennettiin omalle tontille. Samassa samassa paikassa Pirjo asuu edelleen.
Ei elämää ilman hevosia
Pirjo teetti Uskon-Viirillä varsan, ja siitä alkoi hänen kasvattajauransa. Varsa oli Viirin-Heiluri, jolla ajettiin kilpaakin.
”Mutta sille tuli ähky, johon se kuoli. Silloin sanoin, etten ota enää hevosta. On niin kauheaa, kun hevonen kuolee.”
Mutta puoliso ja ystävät olivat toista mieltä: ”Kyllä sulle vielä hevonen hankitaan!”
”Ja hankittiin myös. Ystävä soitti, että täällä olisi sopiva tamma, tule ajamaan. No minä menin ja ostin sen, ja siitä tuli kantatamma meidän hevosille.”
Kantatamma oli Erisui, josta Pirjo on saanut 23 omaa kasvattia.
”Erisuista minulla oli yhdeksän varsaa, sitten myin sen toiseen paikkaa varsoja tekemään.”
Sitten seurasi muun muassa Suin Tähti, josta tuli viisi varsaa, muun muassa Tähden Tuulia, joka on nyt periyttäjä.
Pirjon kaikki kasvatit edustavat suomenhevosten ravisuuntausta.
”Tyttäreni on enemmän ollut kiinnostunut ratsupuolesta, mutta on hänkin mukana kimpassa yhdessä meidän kasvatissamme.”
Pirjo ajoi ravikortin nuorena, mutta kilpaa hän ei ole ajanut.
”Kotona ajan, mutta en kilpaa. Nykyisin on niin, että pitää olla ammattimiehet ajamassa, eivät siellä harrastajat pärjää.”
Suomenhevosten tulevaisuus ja rodun säilyminen elinvoimaisena huolestuttavat Pirjoa melkoisesti.
Suomenhevonen tarvitsee tukea
Suomenhevosten tulevaisuus ja rodun säilyminen elinvoimaisena huolestuttavat Pirjoa melkoisesti. Maailma on muuttunut ja suomenhevonen on joutunut uhanalaiseksi.
Pirjon lapsuudessa 1950-luvulla suomenhevosia oli vielä satoja tuhansia: työkäytössä maa- ja metsätaloudessa sekä armeijan palveluksessa. Maatalouden koneellistumisen myötä ne vähenivät radikaalisti, eikä armeijakaan enää tarvinnut hevosia. Huonoimmillaan tilanne oli 1980-luvulla, jolloin suomenhevosten määrä putosi alle 20 000:een.
”Tilanne on onneksi nyt sentään pikkuisen parempi kuin se pahimmillaan oli, ja toivoa rodulla kyllä on. Suomenhevosvarsasta maksetaan nyt 600 euroa, ja se on tietysti hyvä asia.”
Mutta enemmänkin tukea tarvittaisiin, jotta saadaan kansallisrotumme pidettyä elinvoimaisena. Tukea tarvitsevat kaikki jalostussuunnat, niin ravurit, ratsut, työhevoset kuin pienhevosetkin.
”Aikanaan, kun syntyi ensimmäinen varsani, suomenhevosvarsasta maksettiin 3000 markkaa. Se oli iso raha silloin, paljon enemmän kuin nykyinen 600 euroa.”
Ruotsiin kilpailemaan?
Pirjo Tikkala ei ole tyytyväinen siihen, että samoissa ravilähdöissä ovat sekä suomenhevoset että muut kylmäveriset.
”Sikäli sen tietysti ymmärtää, että muuten voisi olla vaikea saada täysiä lähtöjä. Mutta silti toivoisin, että olisi välillä myös pelkkiä suomenhevoslähtöjä.”
”Kun Kuopiossa oli suomenhevospäivä, lähdöt olivat kuitenkin aika kivasti täynnä. Tällaisia tapahtumia voisi järjestää enemmän ja useammin.”
Kritiikkiä Pirjolta saa myös epätasa-arvo Suomen ja Ruotsin välillä.
”Kylmäverisiä tulee Suomeen paljon, ja Ruotsista tulevat saavat kilpailla Suomen puolella raveissa, mutta suomenhevonen ei saa kilpailla Ruotsissa ja Norjassa.”
”Minusta tähän pitäisi puuttua. Pohjoisesta olisi helppo käydä raveissa. Kilpailumahdollisuus Ruotsissa vahvistaisi pohjoisen suomenhevoskantaa.”
”Tilanne kuulemma johtuu siitä, että aikoinaan suomenhevoset ovat Ruotsissa voittaneet lähdöt ja vieneet rahat, ja sitten Ruotsi on laittanut siihen stopin. Ruotsista käydään nyt Torniossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Olisi Hippoksen asia hoitaa tämä kuntoon.”
Iloja ja suruja
Kasvatustyöstään Pirjo Tikkala toivoo saavansa terveitä, tasapainoisia hevosia. ja ravipuolen kasvattajana tietysti myös nopeita.
”Terveys on tärkeää, ei ole mukavaa jos paljon tarvitaan lääkäriä. ”
Jalostuksessa orivalinta on olennainen asia.
”Jos haluaa myydä varsoja, tamma pitää astuttaa nimiorilla. Ei tule asiakkaita, jos isä on vaikka joku oma kasvatti. Oria valittaessa pitää luonnollisesti katsoa myös sen jälkeläisiä.
”Muuten minulla on usein sellainen mutu-tuntuma – tunne, että tuosta hevosesta haluan jälkeläisen.”
Onnistumisia ja niiden myötä iloa on hevoskasvatus tuonut paljon. Mutta vaikeuksilta ja surultakaan ei ole voinut välttyä.
Viisi vuotta sitten Pirjo oli ihan vakavissaan lopettamassa hevoskasvatuksen, kun varsan emä Tähden Tuulia loukkasi jalkansa, ja se piti lopettaa. Siltä jäi viimeiseksi varsaksi ori Väläkky.
”Silloin ajattelin, että tämä loppuu nyt. Mutta meille jäi silloin sellainen naisten kimppa, tamma Apila-Anneli, joka nyt toimii siitostammana meillä.”
Pirjo halusi teettää vielä varsankin – ja tuli identtiset kaksoset, jotka syntyivät kuolleina.
”Ja siinä vaiheessa taas ajattelin, että ei enää tätä hommaa… mutta sitten selvisin siitäkin ja teetin vielä varsan.”
Suomessa hevoset hoidetaan hyvin
Pirjo Tikkala on siis jo ties kuinka moneen kertaan elämänsä varrella sanonut, että nyt hän lopettaa hevoshommat. Mutta vaikka hän on palkkatyöstään eläköitynyt jo aikaa sitten, hevosista hän ei näytä pääsevän eläkkeelle.
Mikä saa pyörtämään päätöksen kerta toisensa jälkeen?
”No juuri se, että haluan saada suomenhevosen säilymään. Siksi jatkan vielä vanhoilla päivilläni”, Pirjo sanoo.
”Ja kasvatustyö on niin antoisaa. Varsoja on kiva katsella ja opettaa. Ja jännitystä elämään hevoskasvatus tuo myös.”
Taloudellisesti Pirjo on pärjännyt raveilla ja kasvatustyöllä, vaikkei se suuria rikkauksia ole tuonut.
”Mutta ei se ole tarkoituskaan, harrastus tämä minulle on. Nämä omat hevoset kuitenkin pyörittävät kyllä tallin. Ei eläkerahoilla pidettäisi hevosia.”
Sitä Pirjo harmittelee, että nykyisin on vallalla myös vääriä käsityksiä suomalaisesta hevostenhoitosta.
”Se on huono homma, kun somessa välillä väitetään, että Suomessa pidettäisiin hevosia huonolla hoidolla. Poikkeuksia voi olla, mutta kyllä meillä hevosista huolehditaan hyvin, ja hevostenhoitoa myös valvotaan.”
”Ennen raveja ja ravien jälkeen tarkastetaan, yleensä arvotaan viisi hevosta hyvinvointitarkastukseen. Katsotaan varusteet ja suu, ja dopingtestejä tehdään ihan tavallisissakin raveissa. Hevosten käsittelyä ja kohtelua varikolla seurataan.”
”Eläinkuljetusluvissa ollaan tarkkoja. Poliisit valvovat ja läänineläinlääkärit valvovat raveissa, ennen kuin edes pääsee ravialueelle sisälle. Ja sitten tuolla Euroopassa näkee, että monesti kuljetetaan ihan kuinka sattuu.”
Talliin yöksi
Pirjo Tikkalan hevoset asuvat tallissa, mutta toki ovat päivisin ulkona paljon.
”Minä en ole pihattoihminen. Näen sen niin, että hevoset pakoeläiminä nukkuvat yönsä hyvin ja kykenevät lepäämään parhaiten rauhassa omassa tallissaan.”
Pirjolla on tallin ympärillä isot laitumet, joten ulkona oloon hevosilla on kyllä tila. Huonolla säällä Pirjo tuo hevoset sisälle.
”Enkä koskaan pidä hevosia ulkona pimeällä. Muutama vuosi sitten tässä lähistöllä oli susiakin, mutta onneksi niitä ei ole enää näkynyt.”
”Jos hevoset ovat kesällä pihalla yön, ne ovat koko ajan vähän kuulolla, mitä ympärillä tapahtuu. Vien ne talliin nukkumaan, ja siellä ne saavat nukkua niin kauan kuin haluavat. En saisi itsekään nukuttua, jos hevoseni olisivat ulkona yöllä”, Pirjo sanoo.
Pirjo pohtii, mahtaako nykypolvella olla samanlaisia tunteita suomenhevosta kohtaan kuin hänellä itsellään. Ainakin Pirjon perheen kohdalla perinne on jatkunut: myös hänen tyttärellään on suomenhevonen.
