Launosten kartanon mailla Kanta-Hämeen Lopella, kasvaa pihatoissa hereford -painotteista lihakarjaa, jonka siirtämiseen oli käytetty jo kymmenen vuoden ajan hevosia.
Tyypillinen työtilanne on karjan siirtäminen kesäisin uudelle laidunlohkolle. Aitoihin tehdään portit, joista karja pääsee siirtymään uudelle peltolohkolle.
”Yleensä emot menivät uudelle laitumelle syömään, mutta kaikki vasikat jäivät vanhalle laitumelle ihmettelemään, mihin emot katosivat. Vasikat miettivät, ettei portista voi mennä, sillä siinä on ollut aita. Kun sitten kolmannen kerran haimme itse vasikat pellon takaa sinne missä on portti, tuli mieleen, että onhan meillä hevosiakin tähän hommaan, eikä tarvitse itse juosta pellolla edestakaisin, muistelee Virpi Jouttela.
Karjaa pitää ymmärtää
Launosissa karjankasvatus on perinteistä emolehmä- ja lihakarjakasvatusta. Tärkeimpänä kriteerinä Virpi Jouttela pitää karjanpidolle sitä, että eläimet ovat terveitä sekä fyysisesti että henkisesti. Kartanon eläimet eivät ole tehotuotannossa, eikä niitä myöskään teljetä sisään. Ne voivat halutessaan valita pihaton suojan ja laiduntavat kesät talvet vuorokauden ympäri.
”Kun eläimet ovat jatkuvasti ulkona ja liikkuvat paljon, ovat ne myös terveempiä”, sanoo Virpi.
Hänen mukaansa hevosen käyttäminen karjan käsittelyssä on helppoa. Karjanpaimennus hevosella perustuu naudan luontaiseen taipumuksen väistää hevosta.
”Hevonen paimentajana on pehmeämpi keino kuin paimenkoira. Lehmät ovat yleensä rauhallisia, ja niitä on helppo siirrellä laitumelta toiselle hevosen selästä käsin.”
Tilalle on hankittu sarvetonta lihakarjaa paimennuskursseja ja kilpailutoimintaa varten. Aikaisemmin tilalla kasvatetusta ylämaankarjasta luovuttiin. Enää ei tarvitse miettiä, mistä saadaan paimennuskarjaa kursseille.
”Kun karja on jatkuvasti läsnä arjessa, pidetään siitä huolta ja hoidetaan, aletaan ymmärtää myös karjan ajatusmaailmaa. Se kasvattaa toisenlaista ajattelua karjaa kohtaan. Paimenet ymmärtävät tuotantoeläintä, mitä tehdään ja miksi, miten tuotantoeläin käyttäytyy, mitä otetaan huomioon sen liikuttamisessa ja paimentamisessa. Kyse ei ole enää vain ratsastusharrastuksesta, vaan suuremmasta kokonaisuudesta.”
Kilpailut pitävät lajin hengissä
Ensimmäinen karjanpaimennuskurssi Suomessa järjestettiin Pohjanmaalla Alavetelissä kymmenen vuotta sitten. Tuolloin valmentajaksi saatiin ruotsalainen Lulle Eriksson.
”Osallistuin kurssille ja pyysin valmentaja Erikssonin vielä samalle vuodelle meille Etelä-Suomeen. Järjestimme ensimmäiset karjapaimennuskilpailut vielä samana syksynä.”
Siitä lähtien on Launosten Kartanolla järjestetty lajin kursseja sekä nyt jo virallisia SM-kilpailujakin kahdet.
”Kilpailuja meillä on kahdet vuodessa, mutta toivoisin, että niitä olisi useammin, sillä koen ne lajin säilyvyyden kannalta tärkeinä.”
Cowboy -elämän rentous näkyy myös kilpailuissa. Virpi Jouttelan mukaan lajin kilpailut saivat alkunsa Amerikassa.
”Kun karjapaimenilla ei ollut vapaapäivinään varaa lähteä tekemään mitään, ei ollut perhettä, eikä oikein muutakaan elämää, niin vapaapäiväläiset kisasivat muun muassa siitä kenellä on paras ja nopein hevonen.”
Pikku hiljaa kilpailut rakentuivat isommaksi tapahtumaksi, kun mukaan tulivat kaverit, naapuritilan karjapaimenet ja kohta koko kylä.
”Rento meno, yhteisöllisyys ja toisten kunnioittaminen, ovat arvoja, jotka ovat säilyneet. Tärkeintä karjapaimenelle on tuotantoeläimen hyvinvointi.”
Kaikki hevoset sopivat
Suomessa minkä tahansa rotuinen hevonen käy karjanpaimennukseen, ravihevosista ja puoliverisistä lähtien. Ainoa vaatimus on minimisäkäkorkeus, 140 senttiä.
”Sitä pienemmällä ratsulla ei karjaa voi turvallisuussyistä paimentaa. Jos nauta saa pakoreaktion, se lähtee menemään. Se ei ajattele, ei näe, eikä kuule mitään, vaan juoksee aina pois siitä missä aita on matalin. Karja-aita on alimmillaan 140 senttiä, jolloin ne menevät sen ponin yli. Ponin luonteella ei ole merkitystä, vain koko ratkaisee”, Jouttela kuvailee.
Hän pitää ihanteellisimpana, että hevonen totutetaan karjaan jo varsana. Varsa viedään maasta käsin ensimmäisen kerran karjalle. Varsat ymmärtävät Jouttelan mukaan melko pienenä karjanpaimennuksen idean ja karjavietti herää.
Asiakkaiden hevosten kanssa lähdetään alkeista ja siedätyksestä.
”Riippuu hevosyksilöstä, kuinka paljon se tarvitsee koulutusta. Yleensä hevoset innostuvat karjan paimennuksesta ja kasvavat rohkeiksi, vaikka aluksi olisivatkin arkoja.”
Launosten Kartanolle voi viedä varsan koulutukseen, jos haluaa hevosen nimenomaan karjapaimennukseen.
Jouttelan mukaan on myös olemassa rotuja, joilla on paimennusvietti, samanlainen kuin esimerkiksi paimenkoiralla. Paimenkoira osaa paimentaa luonnostaan jo syntyessään. Kouluttaminen tarkoittaa, että se tekee niin kuin ihminen haluaa. Samanlainen vietti löytyy tietyiltä hevosilta. Pääsääntöisesti se löytyy arabialaisilta hevosilta ja Iberian niemimaan hevosilta, joita ovat andalusialainen ja lusitano, sekä näistä polveutuvilta amerikkalaisilta quarter- ja paint-hevosilta.
Jouttela ei näe ongelmaa karjan paimentamisessa hevosella, jolla ei ole karjaviettiä. Riittää että ratsastajalla on ymmärrys ja silmää nähdä, mitä tehdään karjan kanssa sekä hyvä ratsastustaito. Silloin pystyy ratsastamaan hevosen juuri niin kuin itse haluaa.
”Mielestäni muita rotuja ei voi kuitenkaan verrata amerikkalaiseen karjahevoseen, quarteriin. Se on jalostettu nimenomaan tekemään karjatöitä.”
Karjapaimeneksi kasvetaan
”Jos on ollut mukana karjapaimenena pienestä asti, tarvittava silmä ja taito opitaan siinä tekemällä, kun opitaan karjan tapa liikkua ja elää. Meillä ei tätä paimennuskulttuuria ole, ja siksi opetan asiakkailleni aina ensimmäiseksi teorian. Toistojen ja virheiden kautta opitaan käytäntö”, kertoo Virpi Jouttela.
Hänen mielestään hyvä hevonen, jolla on karjavietti on tärkeä, mutta ratsastajan silmällä on myös merkitystä.
”Kommunikointitaidot hevosen kanssa ovat olennaiset. Jos ratsastaja osaa ja hevonen osaa, mutta ne eivät tee töitä yhdessä, ei karjanpaimennuksesta tule yhtään mitään”.
Launosten kartanolla koulutetaan sekä hevosia että ratsastajia sekä järjestetään erilaisia elämys- ja koulutuspaketteja. Karjanpaimennuskursseille voi osallistua tilan osaavilla hevosilla tai omalla hevosella. Paimennuksen jatkokurssilla pääsee jo laajemmin siirtämään karjaa laitumella ja mukaan työtilanteisiin.
Ei ratsastuksen laji
Karjanpaimennus ei lajina ole Suomen Ratsastajainliiton alaista toimintaa, toisin kuin lännenratsastus.
”Työlajit ovat yhtä lailla nautatyöskentelyä ja karjajuttuja kuin ratsastamista. Se osa-alue, joka on ratsastamista ei ole pelkästään ratsastamista vaan se pitää nitoa karjatyöskentelyyn ja naudan käsittelyyn sekä naudan ymmärtämiseen. Tämä ei ole puhtaasti ratsastuslaji, vaan karjankasvatuslaji.”
Virallisena kattojärjestönä toimii Finnish Cowboy Association, joka ei ole ratsastusliitto vaan kulttuurin ja karjapaimennuksen yhdistys. SRL:n lisenssikilpailija saa kuitenkin kilpailla karjalajeissa, sillä liitossa lajin järjestämiä kilpailuja ei lueta villeihin kilpailuihin.
