Kun kilpajuoksu-ura vajaat kaksi vuotta sitten loppui hevosen tullessa 15 vuoden ikään, aloitti Köppinen ratsastustreenit ammattilaisen opissa. Tavoitteena oli toinen kilpaura ratsastuksessa. Onhan vuosien 2014 ja 2017 ravikuninkaalla, siuntiolaisen Korhosen perheen oriilla ratsastettu viisivuotiaasta lähtien.

– Köpä on aina tykännyt ratsastamisesta tosi paljon, sanoo Maija Korhonen.

Ratsuttaja alkoi käydä tallilla kerran viikossa, mutta kaikki ei mennyt ihan niinkuin toivottiin.

– Köpä kipeytyi lihaksistoltaan, ja se alkoi keväällä näkyä astutushommissa sperman laadussa. Siemeneen tuli mukaan runsaasti geeliä, ja kun varsinainen siemen klippaantui yhteen, oli puhdasta siementä vaikea saada.

– Mietimme ja pohdimme, mistä ihmeestä on kysymys. Kun ryhdyimme venyttelemään ja painelemaan hevosta, huomasimme, että se oli arka. Paikalle tullut hieroja totesi, että sen rintalihakset ja lavat olivat jumissa.

– Köpä ylisuorittaa, yrittää kovasti, enemmän kuin osaakaan, ja sen lihaksisto meni ratsastusharjoituksissa ihan jumiin.

Suunniteltu ratsastuskilpailutavoite jätettiin. Kun ratsastusvalmennus loppui, parani sperman laatu heti.

– Onhan se jo uransa tehnyt, sanoo Maija.

Lue lisää Hevosmaailman numerosta 6/2020!

 

Köppinen ja Helinä Korhonen

Köppisellä on ratsastettu viisivuotiaasta lähtien, selässä Helinä Korhonen (15). Korhosten pihapiirissä on hyppytilat ja entisessä asuintalossa toimii kotilaboratorio, Koivulaakson Oriasema.