Kun mietitään siitostamman ja etsitään sitten sille sopivaa oritta, edessä on isoja päätöksiä.
– Ensiksikin on mietittävä tavoitteita. Joku haluaa harrastuskaverin, joku harrastaa hevoskasvatusta laajemminkin, ja jollekin pitkäjänteinen suunnitelmallinen jalostustyö voi olla se tärkein asia, toteaa hevoskasvattaja, agronomi Toini Immonen Maatila 2030 -hankkeen koulutussarjassa Varsan polku.
– Kaikessa eläinjalostuksessa on olennaista ymmärtää, että kaikki ei ole geenien vaikutusta. On osattava erottaa ympäristön vaikutus geeneistä, koska ympäristön vaikutus ei periydy.
Geenien ja ympäristön vaikutusten erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa. Arvioinnin avuksi lasketaan periytymisaste-lukemaa.
– Periytymisastetta voidaan pitää kohtalaisena, jos se on 20 prosenttia, ja korkeana, jos se on yli 35 prosenttia. Parhaimmillaankin alle puolet on geenien vaikutusta, ja loput ympäristön.
Hevosten kohdalla esimerkiksi rakenneasioilla on suuret periytymisasteet, koska niihin ympäristöllä on pienempi vaikutus. Tosin pitää muistaa, että esimerkiksi jalka-asentoihin voi vaikuttaa hyvällä kavionhoidolla.
– Kasvattajan kannattaa tehdä kaikkensa ja yrittää maksimoida ympäristötekijät.
Perimä määrää ylärajan onnistumismahdollisuudelle. Jos geneettistä kapasiteettia ei ole, ei hevonen pysty yltämään tiettyä tasoa korkeammalle.
Kaikkea ei saa kerralla
– Jalostus on valintaa. Mutta pitää muistaa, että vain luotettavan tiedon perusteella tehty valinta tuottaa tulosta, pohtii Toini Immonen.
Nykyisin siitostamma usein ostetaan, ja voi olla että tamman ostajalta silloin puuttuu syvällisempi tietämys tamman suvun luonteenpiirteistä, koska ei ole työskennelty niiden hevosten kanssa kuten aikoinaan tehtiin.
– Jalostusvalinta on tehtävä nimenomaan geneettisen tason perusteella. Kun puhutaan jalostusarvosta, pitää katsoa kyseistä yksilöä monesta eri näkökulmasta.
– Tunteetkin ovat valinnoissa usein mukana – ja niin niiden pitääkin olla hevoskasvatuksessa. Mutta tunteen ja järjen käyttäminen ja niiden erottaminen toisistaan on haasteellinen asia.
Kaikessa eläinjalostuksessa urospuolisten osuudessa on mahdollista tehdä voimakasta valintaa.
– Asetan korkeita vaatimuksia myös oriin emän suvulle. Historia on osoittanut, että periyttäjäoriit yleensä tulevat vahvoista emälinjoista.
Valintaero on myös hyvä peruskäsite hahmottaa, ja muistaa etenkin orivalinnoissa, että mitä ankarampaa valintaa voidaan tehdä, sitä nopeammin jalostus edistyy. Jos otetaan vain jokin ominaisuus jalostuksen kohteeksi, jalostus edistyy nopeasti sen ominaisuuden osalta.
Jos taas valitaan monia ominaisuuksia, joita halutaan periyttää, ne kaikki eivät todennäköisesti siirry eteenpäin.
Arvosteluvarmuus on jalostuksen etenemisessä tärkeä asia, ja mitä enemmän on luotettavaa tietoa, sitä parempi on jalostusarvon arvosteluvarmuus.
– Nyt puhutaan jalostusarvosta – hevosellahan voi olla muuta arvoa vaikka kuinka paljon – mutta tässä on kysymys siitä, kuinka paljon yksilö pystyy siirtämään geenejään jalkeläisille. Suku antaa noin 50 prosentin varmuuden, ja sitten kaikkien sukulaisten tiedot parantavat varmuutta.
– Kun yksilö on syntynyt, niin toki taas tiedämme enemmän asiasta. Sitten, kun hevonen on saanut kilpailutuloksia, varmuus nousee noin 65 prosenttiin, ja merkittävä harppaus tehdään sitten, kun hevosella on jälkeläisiä.