”Hevosista tulee todella rakkaita, ja ne menevät monen ihmisen ohi”, sanoo Mari Varonen ja toteaa, että hänen elämästään häviää punainen lanka ilman hevosta.”
Jyväskyläläisellä Mari Varosella, 49, on ollut omia hevosia liki 20 vuoden ajan ja nyt on vuorossa yhdeksäs hevonen. Kiintymyssuhde hevoseen on Marin mukaan todella vahva.
”Jos minun pitää laittaa elämäni rakkaimmat tyypit jonoon, on TOP5:een aina kuulunut hevonen. Niistä tulee todella rakkaita, ja ne menevät tärkeysjärjestyksessä monen ihmisen ohi.”
”Hevosnaisten puolisot tietävät, ettei koskaan kannata asettaa itseään vertailuun minä tai hevonen. He eivät koskaan voita sitä kilpailua”, nauraa Mari.
”Mitä vanhemmaksi tulen sitä vahvemmin korostuu ihmisen pahuus vastaa eläin, joka ei juonittele, ilkeile eikä petä. Eläimet ovat pyyteettömiä ja niiltä ihminen on niiden kanssa aina saamapuolella. Toki hevostenkin kanssa on vaikeita hetkiä, mutta niille on aina syy.”
”Hevosten kanssa on itketty monet itkut, kun olen joutunut niistä luopumaan, varsinkin jos tilanne on nopea ja yllättävä. Vuosi sitten minulta kuoli viisivuotias hevonen ähkyyn, ja se oli niin kova sokki, että tuli ihan fyysisiä oireita ja sairastuin. Isku oli niin kova.”
”Jos hevonen on jo vanhempi ehdit sopeutua ajatukseen luopumisesta. Vaikka on se siltikin kovaa.”
”Olen ottanut jouhia talteen niiltä hevosiltani, jotka on jouduttu lopettamaan. Tuolla ne kaapissa ovat edelleen. Niihin liittyy niin vahvoja tunteita, etten ole vielä pystynyt tekemään niistä mitään, vaikka paljon käsitöitä teenkin.”
Suurin haave toteutui
”Olen kotoisin duunariperheestä Kouvolan seudulta ja aloin yhdeksänvuotiaana käydä Kouvolan ratsastajien tallilla. Kävin siellä ahkerasti ja hoitelin ratsastuskoulun hevosia. Ei ollut mitenkään realistista, että minulla voisi olla oma hevonen.”
”Lähdin lukioon toiselle paikkakunnalle ja hevosharrastus jäi kokonaan. Hevonen kulki kuitenkin mukanani koko ajan, taidelukiossa hevonen oli usein töiden aiheena.”
”Kolmekymppisenä palasin hevosten pariin, kun vanhalla opiskelukaverillani oli hevonen ja menin sitä katsomaan. Siitä se sitten lähti.”
”Ensin vuokrasin hevosia, kunnes päähäni pamahti, että nythän minulla on mahdollisuus hankkia oma hevonen. Se hetki, kun seisoin 32-vuotiaana ensimmäisen oman hevosen kanssa tallin pihassa, on elämäni suurimpia juttuja. Elämäni suurin haave toteutui.”