Korona, yleinen maailmanpoliittinen tilanne ja kustannusten tuntuva nousu. Nämä ovat olleet omiaan kasvattamaan hevosihmisten ahdinkoa. Tämä on arkipäivää niin ravi- kuin ratsupuolella.
Harrastajamäärät ovat pudonneet selvästi viimeisten parin vuoden aikana. Ratsastustunneilla käydään vähemmän, ja ravitkin vetävät väkeä lähinnä vain isoilla tapahtumilla.
Hankalaa tilannetta ei helpota, että hevostenpidon kustannukset jatkavat nousuaan. Niin rehut, varusteet kuin eläinlääkäripalvelut ovat kallistuneet tuntuvasti.
Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa näkee tilanteen päivittäin työssään.
– Huoli tulee esille monella tavalla. On toki niitä, jotka jatkavat entiseen malliin, mutta on tullut esimerkiksi viestiä, että varsojen kysyntä on selvästi vähentynyt.
Kasvavat kustannukset ovat väistämättä näkyneet myös valmentajien hinnoissa.
– Kun kulut ovat nousseet, on ne jouduttu laittamaan hintoihin. Kun hevosen sai ammattivalmentajalle viisi vuotta sitten noin 900 eurolla kuukaudessa, nyt hinta on noin 1 100 euroa. Tämä ei kuitenkaan ole millään lailla valmentajien syytä, pakkohan on hintoja nostaa kun kulut kasvavat kaiken aikaa.
Finanssikriisi näkyy edelleen
Hevosalan vaikeudet ovat tulleet viime aikoina entistä enemmän esille, mutta Mitja Nummenmaa löytää tilanteeseen syitä jo kauempaa eli vuosien 2007-2011 maailmanlaajuisesta finanssikriisistä.
– Se aiheutti yleisen talouden notkahduksen, jonka jäljet näkyvät edelleen. Ihmiset ovat tulleet selvästi varovaisemmiksi.
Nummenmaan mukaan hinnat alkoivat nousta jo viitisen vuotta sitten.
– Ja kun tuli korona, se vei yleisön raviradoilta. TV-tuotantoon panostettiin, että saatiinihmiset pysymään paremmin kotona. Onhan se helppoa, kun esimerkiksi raveja pääsee katsomaan kotisohvalta!
Tämä näkyy myös startanneiden hevosten määrässä: vuonna 2007 kilpailleita hevosia oli 8 651, kun vuonna 2015 oli jo selvää laskua: määrä oli 6 898. Vuonna 2020 kilpailevia hevosia oli 5 499.
Nummenmaa tietää, että eri harrastukset kilpailevat ihmisten ajasta ja rahasta, ja se näkyy raviradoillakin.
– Esimerkiksi Jokimaan radalla Lahdessa voi arkiraveissa käydä vain 200-300 ihmistä. Vielä vuonna 2008 ravihevosia kilpailuttaneita omistajia tai omistajayhtymiä oli Suomessa liki 8 000.
– Siitä on tultu alaspäin tasaisen tappavaa tahtia. Vuonna 2022 määrä oli romahtanut, kilpailuttaneita oli enää 4 500.
Nummenmaa nostaa esiin myös suomenhevosen, joka on vaarassa jäädä kulukurimuksen jalkoihin.
– Suomenhevosen jalostus on pitkälti raviurheilun varassa. Hallitusohjelmassa määrätään, että suomenhevosen tulevaisuus on turvattava. Kieltämättä aika erikoinen tilanne!