Billnäsin Ratsastuskeskus sijaitsee Raaseporissa Billnäsin ruukin historiallisissa maisemissa Mustionjoen rantamilla. Kuva: Andres Kesküla

Hevosilla ruukkimaisemissa

Billnäsin Ratsastuskeskuksella on syytä juhlaan. Tänä vuonna on kulunut neljä vuosikymmentä, kun ratsastuskoulu perustettiin Mustionjoen rantamaisemiin.

Juhlavuoden merkitys korostuu, koska ratsastuskoululla eli nykyisellä ratsastuskeskuksella on alusta lähtien ollut sama omistaja. SM-tasolla kouluratsastuksessa kilpaillut Arja Aminoff perusti ratsastuskoulun vuonna 1982 Maria Möllerin kanssa, joka puolestaan kisasi SM-tasolla kenttäratsastuksessa.

1990-luvun alussa Möller ryhtyi Brusabyn maatalousoppilaitoksen opettajaksi ja Billnäsin toiminta siirtyi yksin Aminoffille.

– Monia vastaavia ratsastuskouluja ei Suomessa ole, joka olisi ollut koko ajan samalla omistajalla, sanoo Ratsastuskeskuksessa valmentajana ja ratsuttajana työskentelevä Arja Aminoffin tytär Jessica Aminoff.

Ratsastuskeskuksessa on juhlittu merkkivuotta pitkin syksyä. Ensimmäinen tapahtuma eli kouluratsastuskilpailut käytiin syyskuussa. Lokakuun alussa järjestettiin esteratsastuksen juhlakilpailut, jossa ratkottiin myös oman seuran eli Billnäsin Ratsastajat ry:n kuluvan vuoden seuramestaruudet.

Kaunis syyssää oli houkutellut runsaasti väkeä juhlakilpailuihin. Mukana oli myös niitä, jotka olivat Raaseporiin kuuluvassa Billnäsissä eli Pinjaisissa ensimmäistä kertaa.

– On tämä talli niin hienossa paikassa, ettei voi kuin ihmetellä, kehui helsinkiläinen Krista Mäki, joka oli poikennut katsomaan kilpailuja mökkimatkallaan.

Samassa paikassa kaikki vuodet

Ratsastuskeskus on toiminut kaikki nämä vuodet samassa paikassa 1600-luvun Billnäsin historiallisen ruukin tuntumassa.

Tallin tulo silloiseen Pohjan kuntaan oli herättänyt ihmetystä.

– Täällä ei ollut siihen aikaan juuri ollenkaan hevosia, joten ihmiset ihmettelivät niitä kovasti, tietää Jessica Aminoff.

Alkuaikoina ratsastuskoulun asiakkaat olivat etupäässä paikallisia. Sittemmin toiminta on laajentunut niin, että tänä päivänä tallilla käy ratsastajia myös lähikunnista ja pääkaupunkiseudulta.

– Ratsastuskeskuksen oppilaina on aina ollut niin lapsia kuin aikuisia, harrastelijoita ja kilparatsastajia myös useammassa sukupolvessa. Billnäsissä leireillä ja tunneilla on vuosien saatossa ollut jo tuhansia ja tuhansia oppilaita, ja monet heistä ovat rakentaneet vahvan perustan tulevaisuuden hevosharrastamiseen sekä hevosten omistajina että kilparatsastajina.

Lue lisää Hevosmaailman numerosta 5-6/2022!